51 vuotta sitten valmistuneen metsäasiantuntijan puhe kurssikokouksessa

Hyvät kurssikaverit,

Kun meidän metsäopiston kurssimme päättyi noin 51 ja puoli vuotta sitten, koulun johtaja Erkki K. Aaltoila kehotti puheessaan, että hypätkää kehityksen kelkkaan ja nauttikaa vauhdista. Ja on todettava, että meno on ollut vauhdikasta.

Suuria globaaleja muutoksia on mm. maapallon väestön kasvu, väestö on nyt yli kaksinkertainen kurssimme päättymisestä. Toinen iso muutos on geopoliittinen muutos, Neuvostoliiton hajoaminen mahdollisti Suomen intgroitumisen länteen, ensin liittymisen Euroopan Unioniin ja Ukrainen sodan myötä puolustusliitto Natoon. Ukrainan sodan vuoksi Venäjän kauppa loppui. Puun kysyntä kotimaasta on kasvanut merkittävästi. Metsäalalla on iso haaste vastata kasvavaan kysyntään.

Kun kurssimme päättyi, silloin ei vielä puhuttu ilmaston muutoksesta, eikä luontokadosta. Näihin molempiin uhkiin lienee merkittävä syy väestön kasvu, johonka me suomalaiset emme ole juurikaan vaikuttaneet.

Meillä Suomessa metsätalous on ollut aina ja on vieläkin hyvin tärkeä osa kansantaloutta. Vieläkin viidennes viennistämme on metsätuotteita. Metsäklusteri kaikkineen onkin hyvin luonteva ala suomalaisille. Uusiutuva raaka-aine ja osaaminen on meidän vahvuutemme. Metsiemme puusto kasvaa yli puolet enemmän kuin silloin, kun kurssimme päättyi. Suurin syy kasvun lisääntymiseen on se, että huonokuntoisia harsintahakkuilla käsiteltyjä metsiä on uudistettu voimakkaasti sekä voimaperäinen turvemaiden ojittaminen. Metsiemme puustoa hakataan vuosittain noin 80 miljoonaa mottia, kasvun ollessa reilut 100 miljoonaa. Ilmaston kannalta metsien hiilen sidonta on tärkeää. Onkin järkevää huolehtia metsien kasvusta, taloudellinen hyöty ja ilmaston hyöty kulkevat käsi kädessä. Molemmat tavoitteet tukevat toisiaan.

Metsätalous on hyvin tärkeä elinvoiman ylläpitäjä maaseudulla. Ilman metsätalouden työllistävää vaikutusta moni maaseudun, Pohjois- ja Itä-Suomen kunnista olisi hyvin taantuvia elinvoimaltaan ja väestöltään. Maanpuolustuksen kannalta koko maa pitäisi olla asuttuna. Metsätalous mahdollistaa osaltaan koko maan asuttuna pitämisen. Tätä näkökohtaa ei juurikaan julkisessa keskustelussa näy, onko tässä sokea piste yhteiskunnassamme.

Näin metsämiehenä tuntuu kummalliselta, että EU:ssa on suurta kiinnostusta metsien käyttöön, lähinnä rajoittamaan niiden käyttöä. Puuston kasvu ja sitä kautta puumäärän kasvu puhuvat sen puolesta, että olemme hoitaneet metsäasiamme hyvin. Samat metsien käsittelymallit eivät sovellu koko EU:n alueelle.

Yksi fakta kannattaa muistaa maailmankaupasta. Maailmalla on aina kysyntää metsäteollisuuden ja kaivannaisteollisuuden tuotteista. Kun niistä on kysyntää, joku vastaa tähän kysyntään. Suomen on ilman muuta järkevää täyttää tätä kysyntää omalta osaltaan. Meillä työolosuhteet, työsuojelu ja ympäristönsuojelu on globaalisti maailman kärkeä. Meillä ei käytetä lapsityövoimaa. Voimme siis hyvällä omalla tunnolla, ylpeänä tuottaa kysyntää vastaavia tuotteita.

Nykyään puhutaan metsäkadosta. Meillä Suomessa ei käsitykseni mukaan voi olla metsäkatoa. Kun metsä hakataan, uusi metsä syntyy tilalle vääjäämättä. Luontokato on terminä vaikeampi hahmottaa. Metsissämme on lahoavaa puustoa mm. tuulenkaatoina, jotka jäävät lahottajille. Hakkuissa on mahdollista säästää lahopuut ja kelot ilman, että tuotto kärsii. Suurpedot ovat palanneet metsiimme. Jopa niin, että metsästysharrastus koirien avulla on paikoin liki mahdotonta. Tuntuukin kummalta, ettei suurpetojen kantoja voi säädellä kannanhoidollisella metsästyksellä samaan tapaan kuin hirvieläinten kantoja säädellään.

Pitkän linjan metsämiehenä tuntuu kummalliselta myös soiden ennallistaminen. Kun televisiossa kuvataan kuinka tukkipuun kokoisen metsän ojat tukitaan ja puusto hakataan pois, se on ennallistamista? Soilla on joskus menneisyydessä kasvanut puustoa, turvesoilla on tästä selvät todisteet. Suon pinta on hiljalleen kasvanut ja puusto kuollut. Soiden turvekerros kasvaa hitaasti, mutta satojen vuosien aikana kuitenkin merkittävästi. Ruotsissa soiden turve onkin määritelty uusiutuvaksi luonnonvaraksi toisin kuin meillä Suomessa.

Nykyään metsäkeskustelu pyörii paljolti metsien suojelun merkeissä. Metsien puusto on elävää materiaalia ja kaikki elävä kuolee joskus. Museoimalla vanhat metsät ei saavuteta pysyvää tilannetta, luonnossa tapahtuu koko ajan muutoksia. Hitaasti mutta vääjäämättömästi. Hiilen sitomisen näkökulmasta pitäisi muistaa, että nuoret kasvavat metsät sitovat hiiltä, vanhat kasvunsa lopettaneet metsät ovat hiilivarastoja ja kuolevat lahoavat metsät päästävät hiiltä ilmastoon.

Me ihmiset kuvittelemme tietämyksemme aivan liian suureksi. Kuvittelemme että voimme vaikuttaa luonnon kehitykseen. Vaikutusmahdollisuutemme on hyvin rajallinen. Maapallolla on vuosimiljoonien aikana tapahtunut monenlaista kehitystä. On ollut kylmiä kausia, jääkausia ja lämpimiä kausia. Nämä muutokset ovat tapahtuneet ilman ihmisen vaikutusta. Olenkin taipuvainen uskomaan kirjailija Veikko Huovisen toteamukseen, että ihminen on täällä kusiaisen valtuuksilla.

Metsäalalla kehitys on ollut huimaa puunkorjuun koneellistumisen myötä. Kun valmistuimme, emme osanneet kuvitellakaan nykyistä tilannetta, että motot hakkaavat ja mittaavat puut. Kun hakkuut koneellistuivat seurauksena oli metsureiden työn väheneminen ja irtisanomiset. Tietotekniikan kehitys on ollut myös huimaa. Työohjeet menevät sähköisesti motoille ja motot lähettävät hakkuutulokset sähköisesti yhtiöiden tietokantaan. Metsikkökohtaiset kuviotiedot puustotietoineen ovat metsäomistajien ja metsäammattilaisten saatavissa sähköisesti. Toimihenkilöiden työ on muuttunut paljolti konttorityöksi. Olenpa kuullut kommentin, että nykyinen metsätoimihenklö ei tarvitse kumisaappaita. Ja toimihenkilön liikuttama puumäärä on moninkertaistunut. Onko tämä kehitys ollut yksinomaan hyväksi, sitä sopii miettiä. Omalla työurallani työn kohokohtia oli, kun pääsi käymään metsässä työmailla tapaamassa työntekijöitä ja metsänomistajia. Ja näistä käynneistä sai virtaa jaksaa puurtaa konttorilla tietokoneen ääressä.

Minulla oli eläkeukkona tilaisuus käydä Ponssen tehtaalla yritysvierailulla menneenä keväänä. Siellä esittelijä kaipasi metsäalan ihmisten osallistumista julkiseen metsäkeskusteluun ja puolustamaan metsäklusterin arvoja ja hyväksyttävyyttä. Kun ainoa pysyvä asia on muutos, olisi hyvä jos alan ihmiset aktiivisesti pyrkisivät vaikuttamaan kehityksen suuntaan.

Kokonaisuutena olemme onnekkaita, että olemme saaneet työskennellä metsäsektorilla ja nähdä ja olla mukana tässä huimassa kehityksessä. Tosin monet muutokset ja eri tahojen vaatimukset metsätaloudessa askarruttavat. Tunnen monia metsänomistajia, jotka ovat hakanneet metsiensä puuston nykyisen metsäkeskustelun pelossa. Tämähän ei ole tervettä kehitystä. Metsänomistajallakin on oikeus luottaa maamme perustuslain suojaan yksityisen omaisuuden suojasta. Metsäkeskustelu suojeluvaatimuksineen ja hakkuiden vähentämisvaatimuksineen kyllä oikeutetusti murentaa uskoa tähän suojaan. Uskon kuitenkin alan tulevaisuuteen. Maailma tarvitsee metsätuotteita ja niitä osaamme Suomessa tehdä. Raaka-aineena uusiutuva luonnonvara. Ja onhan ala pitänyt meidät ja perheemme leivässä, työllisyys on ollut hyvä ja elintasomme on aikaisempiin sukupolviin verrattuna noussut merkittävästi.

Kiitos metsäala!

Toivotan kurssilaisillemme perheineen terveyttä ja aurinkoisia päiviä.

Timo Mikkola

Rovaniemen metsäopiston kurssi 1971 – 1972

 

Takaisin