Jäsenkirjeiden alueellinen perillemeno-ongelma on selvinnyt
METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n (Meto) ja Agrologien Liitto ry:n jäsenkirjeet sisältäen jäsenkortin, saatekirjeen ja taskukalenterin saapuivat valtaosalle jäseniä marraskuun lopussa. Päijät-Hämeen alueella havaittiin kirjeiden perillemeno-ongelma, joka on selvinnyt tänään.
Käynnistimme joulukuun puolivälissä selvityksen siitä, missä puuttuvat kirjeet voivat olla. Lisää ilmoituksia puuttuvista kirjeistä, erityisesti taskukalenteria kaivanneilta, tuli joulukuun lopun ja tammikuun alun aikana. Postitimme kaikille näille henkilöille taskukalenterit.
Perille menemättömien kirjeiden alueeksi varmistui vuodenvaihteessa Jakeluyhtiö Suomi Oy:n terminaali Lahden seudulla. Jakeluongelma kosketti jäseniä alueilla Lahti, Hollola, Orimattila, Vääksy, Kuhmoinen, Heinola, Hartola ja Sysmä. Kaikkia näillä alueilla asuvia jakeluongelma ei koskettanut, koska isoimman osan alueen kirjejakelusta hoiti Posti Oy.
Kirjeet ovat löytyneet tänään Jakeluyhtiö Suomi Oy:n Lahden terminaalista ja lähtevät nyt jakeluun.
Pahoittelemme jäsenille asiasta aiheutunutta harmia.
Kiitokset kaikille toimistoomme yhteydessä olleille. Avullanne saimme paikallistettua kirjeiden sijainnin.
Takaisin