Kansalliseepos Kalevala tunsi metsänkasvun
Kalevala 1849, Toinen runo:
”Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi.
Noromaille koivut kylvi,
lepät maille leyhke’ille,
tuomet kylvi tuorehille,
raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille,
pajut maille paisuville,
katajat karuille maille,
tammet virran vieremille.
Läksi puut ylenemähän,
vesat nuoret nousemahan.
Kasvoi kuuset kukkalatvat,
lautui lakkapäät petäjät.
Nousi koivupuut noroilla,
lepät mailla leyhke’illä,
tuomet mailla tuorehilla,
katajat karuilla mailla,
katajahan kaunis marja,
tuomehen hyvä he’elmä.”
Tästä voit tutustua koko runoon: Kalevala 1849, Toinen runo
Kalevala oli käännekohta suomalaiselle kulttuurille
Suomalaisten kansalliseepos Kalevala julkaistiin vuonna 1835, jolloin Suomi oli ollut neljännesvuosisadan Venäjän autonominen suurruhtinaskunta. Vuoteen 1809 saakka Suomi oli ollut osa Ruotsin valtakuntaa.
Kalevala merkitsi käännettä suomalaiselle kulttuurille: se huomioitiin ulkomaita myöden, mikä herätti suomalaisissa itseluottamusta oman kielen ja kulttuurin mahdollisuuksiin.
Kalevala nosti pienen, tuntemattoman kansan muiden eurooppalaisten tietoisuuteen. Kalevalaa alettiin kutsua Suomen kansalliseepokseksi.
Sammatin poika Lönnrot kulki runonkeruumatkoilla
Elias Lönnrot (s. 9.4.1802 Sammatissa) kokosi Kalevalan runonkeruumatkoillaan. Hän teki viisi runonkeruumatkaa Savosta aina Vienan Karjalaan, joiden pohjalta julkaisi vanhan Kalevalan vuonna 1835.
Lönnrot jatkoi runonkeruuta edelleen Kalevalan julkaisemisen jälkeen. Hän teki laajat keruumatkat mm. vuosina 1836-1837 Vienan Karjalasta aina Lappiin saakka, ja julkaisi uuden, laajemman Kalevalan vuonna 1849.
Uusi Kalevala etääntyi alkuteksteistä, sillä Lönnrot päätti pidättää itsellään saman oikeuden kuin runonlaulajilla eli ”itse loime loitsijaksi”. Hän sovitti runoja yhteen, sopivammiksi kokonaisuuksiksi, kuten parhaaksi näki.
Takaisin