VALIKKO

Ammattikorkeakoulujen tulee olla tasavertaisina yliopistojen kanssa

Jotta Suomi menestyisi, tulee korkeakoulutuksen tuottaa ammattitaitoista ja osaavaa työvoimaa. Näin sanovat sekä Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen Yrittäjät, että METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:

  • Suomi tarvitsee menestyäkseen ammatillisesti osaavia korkeasti koulutettuja henkilöitä, sanoo koulutuspoliittinen vastaava Tiina Eklund METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:stä.

Korkeakoulu-uudistus on käynnissä. Suomi tarvitsee jatkossakin sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja:

  • Tarvitsemme sekä ammatillista että tieteellistä korkeakoulutusta. Erityisesti yrityksissä tarvitaan ammatillisesti korkeakoulutettuja toimijoita vahvistamaan tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Ammattikorkeakoulut ovat tehneet erittäin hyvää yhteistyötä yritysten kehittämiseksi ympäri Suomen, toteaa Eklund.

Myös päättäjät ovat nähneet ammattikorkeakoulujen menestystarinan:

  • Taloustieteen nobelistimme Bengt Holmström on todennut ammattikorkeakoulujen tuoneen täysin uuden draivin korkeakoulutukseemme. AMK luotiin vain kaksikymmentä vuotta sitten ja sen on täytynyt tehdä työtä menestyäkseen, toteaa Eklund ja jatkaa:
  • Tämä työ on tuottanut hedelmää. Käytäntöä osaavilla korkeakoulutetuilla on ollut ja tulee olemaan suuri merkitys Suomen menestymisessä, toteaa Eklund.

Lisätietoja:

Tiina Eklund, koulutuspoliittinen vastaava
METO – Metsäalan Asiantuntijat ry
puh. +358 40 7610 175

Arenen kannanotto korkeakoulutukseen 15.9: Arenen kannanotto – Suomen Yrittäjien korkeakouluteesit 15092017

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto – Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta: Arene ry:n RAKE-selvitys

Suomen Yrittäjien korkeakoulutus 2025: Yrittäjämyönteinen korkeakoulutus 2025

Nobelisti Bengt Holmström – ammattikorkeakouluissa on draivia: Bengt Holmströmin haastattelu

 

Takaisin