Metsä- ja viherpäivät Lappeenrannassa 6.-7.6.2024
Vuoden 2024 Metsä- ja viherpäivät järjestetään 6.–7.6. Lappeenrannassa, lehmusten kaupungissa. Tapahtuman teemana on metsät ja vesi.
Vesi ja sen puute vaikuttavat merkittävästi puihin ja metsiin. Kunnallisrakenteen puristuksessa veden merkitys korostuu entisestään. Vesi kuljettaa puuhun ravinteita ja elinvoimaa. Puiden kyky sietää tuhon aiheuttajia on pitkälti kiinni veden läsnäolosta.
Viheralueet pidättävät vesiä ja ehkäisten tulvia ja eroosiota. Paahteisessa kaupunkiympäristössä puut viilentävät ympäröiviä alueita vähentäen veden haihduntaa. Vesi voi myös olla tärkeä maisemaelementti, kuljetusreitti ja hyvinvoinnin lähde. Metsät ja puistot kehystävät vesialueita ja ihmiset hakeutuvat virkistäytymään vetten äärelle. Metsien hoito on myös vesien ja veden kiertokulun hoitoa. Viheralueiden hulevesiratkaisut ja soiden ennallistaminen ovat tästä konkreettisia esimerkkejä. Ranta-alueilla vesi on silmien alla, jolloin hoito edellyttää erityistä tarkkuutta ja yhteensovittamista. Veden merkitystä ei voi liikaa korostaa ja mikä olisikaan parempi paikka keskustella veden roolista kuin Saimaan rannoilla?
Oheisen linkin takaa löytyy tarkempi ohjelma, hinnat ja tiedot majoittumisesta: https://www.vyl.fi/alan-kehittaminen/metsa-ja-viherpaivat/metsa-ja-viherpaivat-lappeenrannassa-6-7.6.2024/
Tervetuloa Metsä- ja viherpäiville!
METO – Kuntien metsäasiantuntijat ry
METO – Kuntien metsäasiantuntijat ry on Viherympäristöliiton jäsen ja mukana järjestämässä Metsä- ja viherpäiviä
Takaisin