VALIKKO

METO Metsäalan Yrittäjät kehittivät osaamistaan TYÖ 2030 -yhteishankkeessa

Metsäpalveluyrittäjät haluavat kehittyä työssään ja hoitaa Suomen metsiä hyvin. Näissä tavoitteissa onnistuminen edellyttää ainakin digitaalisen osaamisen kehittämistä, uusien metsänhoitotoimenpiteiden oppimista sekä pk-yrittäjien ja heidän työntekijöidensä työssäjaksamisen parantamista.

Näistä lähtökohdista käynnistettiin toimialahanke, jossa keskityttiin metsäalan palveluyritysten jatkuvan oppimisen kehittämiseen vuosina 2021–2022. Hankkeen sisältö suunniteltiin yhdessä ja hanketoteutus jaettiin osapuolten kesken niin, että METO – Metsäalan Yrittäjät ry vastasi sisällön toteutuksesta ja palkansaajajärjestö METO – Metsäalan Asiantuntijat ry tuotti tekniset palvelut.

Kuva: Raimo Asikainen CareliaForest Consulting Oy:stä vastasi hankkeen toteutuksesta. (Kuvaaja: Sanna Nuutinen)

 

Kuva: Panu Lakanen (Kuvaaja: Krista Ylinen)

 

Monet metsäalan toimijat työskentelevät yksin, olipa kyse yrittäjistä, toimihenkilöistä tai metsureista. Lisäksi alaa on jo pitkään vaivannut työvoimapula erityisesti metsurien osalta; mielikuva yksinäisestä puurtamisesta ei houkuta nuoria tekijöitä. Yhteisöllisyydelle ja alan tekijöiden väliselle keskusteluyhteydelle tuntuu olevan tarvetta.

– Vertaistukea ei ole metsäalan arjessa juuri ollut tarjolla. Tässä hankkeessa huomasimme, että sitä oikeasti tarvitaan, toteaa hankkeen koordinoinnista vastannut Raimo Asikainen CareliaForest Oy:stä.

 

Löydät kokonaisuudessaan tämän STTK:n sivuilla 7.3.2023  julkaistun jutun tästä.

METO Yrittäjien kotisivuilta kohdasta  Työ2030 löydät hankkeen loppuraportin ja jatkossa myös koulutusmateriaalia.

 

TYÖ2030 -kehittämisohjelma tähtää toimintatapojen uudistamiseen ja teknologian tehokkaaseen hyödyntämiseen työpaikoilla sekä työelämäinnovaatioiden luomiseen.

Ohjelmassa toteutettavat toimialahankkeet ovat työmarkkinajärjestöjen välistä yhteistyötä. Tarkoituksena on vahvistaa luottamusta ja työelämän kehittämistä.

Takaisin