VALIKKO
Syödään yhdessä

Syödään yhdessä

Ruokarintamalla terveellisten syömisohjeiden antajia on ollut pilvin pimein. Kuluvana talvena ohjeita oikeasta syömisestä alkoi sadella myös ympäristötutkijoilta ja -järjestöiltä.

Helsingin Sanomat sen aloitti julkaisemalla Itämerihankkeen tuottama laskurin, jonka antamien tulosten mukaan naudanliha, maito ja hevoset synnyttävät eniten Itämerta rehevöittävää kuormitusta. Pitäisi syödä kasviksia ja Itämerestä pyydettyä luonnonkalaa, opastaa laskuri.

Vaikka laskurin antamien tulosten myönnettiin olevan viitteellisiä, artikkelin kuvitus leimasi juuri maataloustuotteet suureksi Itämeren pilaajaksi.  Suomen maatalous oli pahis ikään kuin Itämeren rannoilla ei olisi muita maata viljeleviä maita. Näin siitäkin huolimatta, että maanviljelijät ovat tehneet paljon satsauksia yhteisen ympäristömme puhtaana pitämisen eteen. Ja onhan tosiasia, että vaikka maanviljely Suomesta kokonaan lopetettaisiin, huuhtoutuisi Itämereen tulva- ja hulevesien mukana edelleen ravinteita.

Sentään myönnettiin, että vessanpytystäkin ryöpsähtää Itämerta rehevöittävää puhdistamojätevettä. Myös kauniilla viheriöillä tepastelevat golfaajat joutuivat Itämeren pilaamisen syntipukeiksi.

Talvella Kauppalehti uutisoi kasvisravinnon tuhoavan maapallon. Tutkijat laskivat, että enemmän hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia sisältävä ruokavalio kuluttaa energiaa 38 prosenttia ja vettä kymmenen prosenttia enemmän kuin ”tyypillinen amerikkalainen ruokavalio”. Myös kasvihuonekaasuja erittyi ilmakehään kuusi prosenttia enemmän. Vihanneksista ja kasviksista kaikkein pahin oli vihreä salaatti, jonka kasvihuonepäästöt olivat samaa tasoa naudanlihan kanssa.

Viimein WWF julisti muulla kuin heidän sertifikaatin omaavalla soijalla tuotetun lihan ja kananmunat pannaan. WWF:n pitäisi tietää, että suomalaisessa kotieläintuotannossa käytetään hyvin vähän soijaa. Suomalaisten vuoksi sademetsiä ei tarvitse hakata soijantuotantoon.

Mitä tähän syömisohjeiden tulitukseen sanoo tavallinen kuluttaja, kun mikään ruoka ei tunnu olevan oikeaoppista syötävää? Ravitsemusintoilijoiden suosituksiin yli 100-vuotiaaksi elänyt arkkiatri Arvo Ylppö suositteli syömään vähän kaikkea mutta kohtuullisesti. Sama ohje pätee näihin ympäristöintoilijoiden syömisohjeisiin suhtautumiseen.

Äskettäin ruoka-asioissa on tullut julki vakavia ruokaturvallisuuteen liittyviä uutisia Brasiliasta. Korruptoituneet lihantarkastajat olivat päästäneet markkinoille mädäntymässä olevaa lihaa. Mielikuva luonnonmukaisesti tuotetusta brasilialaisesta naudanlihasta romahti laakista.

Suomalaisen kuluttajan onneksi Brasiliasta Suomeen tuodut lihamäärät ovat pieniä. Silti lihaa sisältävät kauppojen halpatuotteet kannattaa jättää kaupan hyllyyn. Onneksi tänä vuonna lihatuotteisiin on tulossa paremmat alkuperämerkinnät kuluttajan turvaksi ja valintojen helpottamiseksi.

Suomen 100-vuotisjuhlavuotena vietetään Syödään yhdessä-teemavuotta. Syödään yhdessä, rauhassa ja hyvällä mielellä kotimaista, lähellä ja turvallisesti tuotettua suomalaista lähiruokaa. Kotimaista suosimalla autamme myös kansantalouttamme ja ennen kaikkea ruohonjuuritasolla laadukasta ruokaa tuottavia.

Esko Lappalainen

Takaisin