VALIKKO

Metsäopiskelijoiden Talvikisat pidettiin Mikkelissä 17.-19.3.

Mikkelin Ihastjärvellä järjestettiin metsäopiskelijoiden Talvikisat ensimmäistä kertaa sitten koronapandemian tuomien rajoitusten. Opiskelijoita olikin saapunut ympäri isänmaata, kun Tampereelta Tampio ry ja Joensuusta Jimpo ry saapuivat ”Savon mualle” viihtymään.

Opiskelijat pääsivät pitämään hauskaa ja verkostoitumaan yhdessä useasta koulusta tulleiden oppilaiden kanssa saunomisen, ryhmäpelien ja erinäisten Talvitaitoiluiden sekä varsinaisen Metsätaitoilun merkeissä. Mikkelin metsäalanopiskelijoiden ainejärjestö Nila ry ja sen kisajärjestäjät saivatkin kisaajille tarjottua oikein mukavan viikonlopun täynnä aktiviteettejä.

Metsäopetuksen SM-metsätaitokilpailut

Opiskelijoiden metsätaitoiluradalle Suomen metsäurheiluliitto ry:n (SMUL) puheenjohtaja Antti Alho myönsi SM-arvon, joka tarkoittaa, että edellä mainitussa kisassa parhaiten menestyneet taitoilijat kruunattiin SM-mitalisteiksi. Kisan ansiokkaasti voitti Joona Yläharju ja hänen jälkeensä hopealle ja pronssille sijoittuivat Saana Leino ja Doris Ticklèn. Kisassa hiihdettiin 5 km pituinen lenkki, jonka aikana suoritettiin metsänmittaustehtäviä, kuten pohjapinta-alan arviointia ja puuston hehtaaritilavuuden arviointia.

Kisoista saavuttua takaisin majoituspaikalle palkittiin kisassa menestyneet, jonka jälkeen järjestettiin MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry:n kevätkokous.

Reilua mittelöä koulujen parhaimmuudesta Talvikisalajeissa

Oli tämän jälkeen hyvä siirtyä raikkaaseen ulkoilmaan, kun oli järjestetty lauantaille aktiviteettiä myös majoituspaikalla, jossa miteltiin Talvitaitoiluiden merkeissä. Näihin kuului: Tukin- ja saappaanheitto, Hankilentopallo sekä -jalkapallo. Perinteistä mökkipeliä – mölkkyäkin – tottakai pelattiin unohtamatta voimamittelöä köydenvedon merkeissä. Näissä lajeissa aiemmin mainittu kisajärjestäjä Nila pitkälti putsasi pöydän, vaikka Joensuulainen Jimpo ry pari lajia varasti ja Hankilentopallo päättyi tasapisteisiin.

Tästä on kiva siirtyä odottamaan vihreämpiä nurmia ja syksyllä siintäviä Kesäkisoja.

Terveisin,

Niko Hartikainen, SMUL-vastaava
MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry

 

Kuvia Talvikisoista

Metsäopetuksen SM-talvimetsätaitoilun voittajakolmikko. Vasemmalta: pronssia Doris Ticklèn, hopeaa Saana Leino ja kultaa Joona Yläharju. Lämpimät onnittelut voittajille! (Kuva: Salla Hakala)

 

Suomen Metsäurheiluliitto (SMUL) ry:n puheenjohtaja Antti Alho (vas.) onnittelee metsäopetuksen talvimetsätaitoilun SM-kultamitalisti Joona Yläharjua. (Kuva: Salla Hakala)

 

Hyvä me! SM-metsätaitokisoihin osallistuneita tyytyväisenä maalissa. (Kuva: Ville Huuskonen)

 

Lumisfutista – vai Hankilentopalloa? Vastauksen moneen – ja tähänkin kysymykseen – saat MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry:ltä. (Kuva: Salla Hakala)

 

Ja Talvikisoissa miteltiin tietenkin perinteisen Mölkky-kisan voitosta! (Kuva: Salla Hakala)

 

Talvikisoissa oli porukkaa hyvin paikalla. Korona on ohi ja perinteiset kohta satavuotiaat Talvi- ja Kesäkisat voidaan jälleen järjestää metsäkoulujen kesken 🙂

 

 

Talvikisat järjestivät:

Nila ry/Mikkelin metsätalousinsinööriopiskelijat ry ja MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry

 

Mikkelin Talvikisajärjestäjien terveisiä

Talvikisat saatiin järjestettyä onnistuneesti. Porukka viihtyi, mikä oli tärkeintä. Talvikisojen järjestäminen oli järjestäjäporukalle antoisa ja opettava kokemus. Viikonlopun aikana kisattiin metsätaitoilussa, johon olisi voinut tulla enemmän osallistujia. Metsätaitorata keräsi kehuja ja se tuli kisojen jälkeen yleiseen käyttöön maaliskuun loppuun asti. Saimme metsätaitoilulle SM-statuksen, mikä oli iloinen yllätys järjestäjille. Vaikka osallistujia oli vähän, niin taso oli kova. Top 3 palkittiin asiaan kuuluvalla tavalla tavara- ja rahapalkinnoilla. Lisäksi halusimme palkita yhden osallistujan urheiluhengestä ja periksiantamattomuudesta, sillä hän juoksi lumikengillä kilparadan.

Lisäksi viikonloppuun kuului saunomista, paljuilua, yhdessäoloa, hauskanpitoa ja kokoustamista – talvitaitoilua unohtamatta. Palaute järjestelyistä osallistujilta oli positiivista ja kehuja saimme puitteista.

Kiitos puitteista kuuluu Ihastjärven metsästäjille. Iso kiitos heille, että saimme majoittua viikonlopun heidän metsästysmajallaan.

Kaikin puolin viikonloppu oli onnistunut. Kiitämme järjestäjien puolesta osallistujia. Te olitte myös omalta osaltanne mahdollistamassa mahtavaa viikonloppua. Kiitos vielä siitä. Onnea ja menestystä tuleville talvi- ja kesäkisojen järjestäjille.

Terveisin,

varapuheenjohtaja Ville Huuskonen
MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry

 

Takaisin