VALIKKO

Agrologien tietotaiturista kisataan huhtikuussa – agrologiopiskelijat mukaan haastamaan konkarit

Agrologien legendaarisen taitokilpailun digiajan versio, agrologien tietotaituri, sai kannustavan startin vuosi sitten ja kilpailu kutsuu tänä vuonna mukaan myös agrologiopiskelijat. Kilpailu pidetään 13. huhtikuuta.

Kyseessä on sähköisesti järjestetty kilpailu, jossa mittelöidään agrologien ammattiosaamisesta.   Tietoa ja päättelykykyä vaativat kysymykset koostuvat eläin- ja kasvituotannon, maatalousekonomian ja EU-tukiin liittyvistä osa-alueista.

Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Anne Laitinen ja pj. Leea Sangi palkitsevat Kainuun agrologien yhdistyskisan voittajat Minna Tannerin (vas.) ja Heidi Lehkosen, jotka olivat paikalla agrologien kesäpäivien iltajuhlassa hotelli Petäyksessä 9.7.2022.

Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Anne Laitinen ja pj. Leea Sangi palkitsevat Kainuun agrologien yhdistyskisan voittajat Minna Tannerin (vas.) ja Heidi Lehkosen, jotka olivat paikalla agrologien kesäpäivien iltajuhlassa hotelli Petäyksessä 9.7.2022.

Anne Tolonen Etelä-Karjalasta voitti henkilökohtaisen sarjan viime vuonna ollen ensimmäinen agrologien tietotaituri ja Kainuun Agrologit nappasivat yhdistyskilpailun ykköstilan.

Voittajille muhkeat palkinnot

Henkilökohtaisen kilpailun ykköspalkinto on 200 euron, toinen sija 100 e ja kolmas 50 e arvoinen lahjakortti. Yhdistyskilpailun voittaja kuittaa 300 euroa yhdistykselleen.

Henkilökohtaisen kilpailun voittaa eniten pisteitä kerännyt agrologi. Pistemäärän ollessa sama paremmuuden ratkaisee nopeampi suoritusaika.

Yhdistys- ja agrologiopiskelijakilpailussa paremmuuden ratkaisee vähintään kahden ja enintään kolmen parhaan kilpailijan saavuttama yhteinen pistemäärä. Useampi kilpailija joukkueessa varmistaa pistepottia kotiin.

Agrologiopiskelijat mukaan – parhaalle joukkueelle 300 e yhteiseen kassaan

Kilpailusarja täydentyy agrologiopiskelijoilla, joiden keskinäinen kisailu on tuttua keväisen nuijaturnauksen ja Mustialan syyskisojen tiimoilta. Nyt tarjotaan mahdollisuus ottaa mittaa opiskelijakollegoista sähköisesti ammattiasioissa.

-Kaikki agrologi (AMK) -tutkintoa suorittavat opiskelijat voivat osallistua kisaan, eikä opiskelijoiden tarvitse olla jäseniä, Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Anne Laitinen tähdentää.

Agrologiopiskelijat kisaavat samoilla kysymyksillä kuin agrologiksi valmistuneet. Voittajajoukkueeksi selviää eniten pisteitä kerännyt ammattikorkeakoulu.

-Nyt onkin mainio mahdollisuus kerryttää agrologiopiskelijoiden virkistys- tai opintomatkakassaa, sillä voittajajoukkue kuittaa 300 euroa, Laitinen kannustaa.

Agrologien Liitto ja agrologien tietotaituri -työryhmä toivottavat kaikki agrologit ja agrologiopiskelijat mukaan kisaamaan!

 

Kilpailun ajankohta
Kilpailu on 13.4.2023 klo 15. Vastausaikaa on klo 16.30 saakka.

Kuka ja miten kilpailuun voi osallistua?
Henkilökohtaiseen ja jäsenyhdistyskilpailuun voivat osallistua Agrologien Liiton jäsenyhdistysten jäsenet.

Nyt myös agrologiopiskelijat (AMK) voivat osallistua oppilaitoskohtaiseen kilpailuun, joka on avoin kaikille agrologi-AMK-tutkintoa suorittaville opiskelijoille (ei vaadi jäsenyyttä).

Henkilöjäsen edustaa Agrologien Liiton jäsenyhdistystään. Agrologiopiskelija edustaa ammattikorkeakouluaan (jäsenyyttä ei vaadita). Yhdistys- ja agrologiopiskelijoiden kilpailussa huomioidaan 2-3 eniten pisteitä keränneen henkilökohtaiset pisteet. Jos edustajia on vähemmän kuin kaksi, tulosta ei huomioida yhdistys-/oppilaitoskohtaisessa kilpailussa.

Kilpailu toteutetaan sähköisesti. Kilpailija tarvitsee toimivan internetyhteyden. Ilmoittautuneille toimitetaan ennakkoon kilpailulinkki.

Palkinnot
Henkilökohtainen kilpailu
1. sija 200 e lahjakortti
2. sija 100 e lahjakortti
3. sija 50 e lahjakortti

Jäsenyhdistys 300 e

Agrologiopiskelijat (AMK) oppilaitoksittain 300 e

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen aukeaa 1.3.2023.

Lisätietoja
Agrologien tietotaituri-kilpailun säännöt

Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Anne Laitinen puh. 050 5143 711

Aiemmat tiedotteet

9.7.2022 Agrologien tietotaituri on Anne Tolonen- Kainuun Agrologit ykkönen yhdistyskilpailussa

25.5.2022 Maatalouden tietotaituri, nyt kisataan – tule mukaan varmistamaan voitto itsellesi ja agrologiyhdistyksellesi

6.5.2022 Sinustako agrologien tietotaituri?

Takaisin